Luovien alojen podcasteissa sukelletaan myyntiin, kansainvälistymiseen ja digitaalisuuteen

Luovien alojen podcasteissa sukelletaan myyntiin, kansainvälistymiseen ja digitaalisuuteen

Mikä onkaan parempi tapa oppia kuin kuulla kokeneempien tarinoita ja esimerkkejä. Luovien alojen kestävän kasvun podcasteissa kuullaan yrittäjien ja ammattilaisten tarinoita ja selvitetään, miten he omassa toiminnassaan ovat asioita ratkoneet.

Luovien alojen podcastien asiantuntijavieraat kertovat myös, mitä he ajattelevat tulevaisuudesta ja millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan. Vieraina ovat Tatu Sinisalo, Tatu Petersen-Jessen ja Atte Kniivilä.

Nyt puhutaan johtamisesta – Vieraana Rovion Tatu Petersen-Jessen

Nyt puhutaan johtamisesta: miten luovan rohkeuden & datalla johtamisen kombolla tehdään parhaita tuloksia. Podcast-jakson vieraana on Rovion Art Director Tatu Petersen-Jessen. Jakso antaa luovien alojen yrittäjille ajatuksia oman kestävän liiketoiminnan kehittämiseksi. Tatu kertoo luovan alan tekijöiden johtamisesta, rohkeudesta, innovoinnista, kilpailuedusta ja datan hyödyntämisestä.

Vieraana näyttelijä Tatu Sinisalo

Rehellistä ja syväluotaavaa puhetta näyttelijän kansainvälistymisestä, verkostoista, myynnistä sekä agentti- ja manageriyhteistyöstä, vieraana Suomen eturivin näyttelijä Tatu Sinisalo. Tatu on rakentanut kansainvälistä uraa niin Yhdysvalloissa kuin Iso-Britanniassa. Yrittäjähenkisyys ja yhteistyö kv-agentin kanssa on vienyt pitkälle ja näyttelijän osaaminen mahdollistaa myös palvelujen myymisen.

Digitaalisuudesta lisää tuloja elämysaloille – Vieraana Atte Kniivilä, Yonoton

Yrittäjäcastin vieraana myyntijohtaja Atte Kniivilä Yonottomasta. Atte paljastaa, missä digitaalisuuden osalta ollaan menossa matkailu- ja elämysbisneksessä, miten digitaalisten ratkaisujen avulla asiakkaat ovat valmiita maksamaan enemmän palveluista ja miten digitaalisuudella syvennetään asiakaskokemusta.

Voit kuunnella jaksot Spotifyssa, klikkaa lisätietoja täältä.

Podcastit on tuotettu osana luovien alojen vientiyritysten puhdasta siirtymää edistävää RELOAD – Bisnesosaamista luoville vientialoilla puhtaaseen siirtymään -hanketta. Hankkeen toteuttaa Humak.

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Hyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiotaHyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiota
Hyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiotaHyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiotaHyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiotaHyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiotaHyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiota
-
Innovaatiot
Kestävyys, vastuullisuus
Hyvon-palkinto etsii tekstiilialaa uudistavaa innovaatiota
Innovaatiot
Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta
Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta
-
Muotoilu
Kansainvälistyminen
Tarinoita kertova Loook Industries - Kasvua kansainvälisiltä markkinoilta
Muotoilu
Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila
Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila
-
Av-ala
Kansainvälistyminen
Muuttuva maailma, muuttuva ala? Audiovisuaalisen alan nykytila
Av-ala
Hyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossaHyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossa
Hyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossaHyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossaHyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossaHyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossaHyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossa
-
Tapahtuma-ala
Elämystalous
Hyvinvoiva livemusiikkiskene pitää kaupungin elossa
Tapahtuma-ala
Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä? Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä?
Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä? Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä? Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä? Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä? Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä?
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Miten musiikkialalla myydään luovaa sisältöä?
Musiikki
Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia
Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Aineettomasta arvosta syntyy rajattomasti kasvun mahdollisuuksia
Innovaatiot
Elämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussaElämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussa
Elämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussaElämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussaElämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussaElämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussaElämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussa
-
Elämystalous
Koulutus
Elämystalouden ylempi tutkinto-ohjelma Tampereen ammattikorkeakoulussa
Elämystalous
Kasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalistaKasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalista
Kasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalistaKasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalistaKasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalistaKasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalistaKasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalista
-
Kasvusopimus
Kansainvälistyminen
Kasvua luovalle alalle! Paneelikeskustelu luovan alan kasvupotentiaalista
Kasvusopimus
ASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestäASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestä
ASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestäASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestäASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestäASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestäASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestä
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
ASK Scandinavia X Spinnova. Puukuitu merkkilaukkujen materiaaliksi – väri tulee kahvijätteestä
Muoti ja tekstiili
Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä
Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä
-
Yrittäjyys
Kansainvälistyminen
Parasta on nähdä muutokset mahdollisuutena oppia uutta ja kehittyä
Yrittäjyys
Oulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointejaOulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointeja
Oulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointejaOulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointejaOulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointejaOulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointejaOulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointeja
-
Kulttuuri
Elämystalous
Oulu2026 - tuhansia tapahtumia, kansainvälisiä tekijöitä ja mittavia investointeja
Kulttuuri
Selvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaaSelvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaa
Selvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaaSelvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaaSelvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaaSelvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaaSelvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaa
-
Digitalisaatio
Markkinointi
Selvitys: Kulttuuriala on kiinnostunut kasvusta ja myynnistä - vanhoja kasvua estäviä tapoja ja asenteita olisi syytä purkaa
Digitalisaatio
Inspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeenInspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeen
Inspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeenInspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeenInspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeenInspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeenInspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeen
-
Digitalisaatio
Koulutus
Inspiroidu ja innovoi: Tekoäly luovien alojen ja kulttuurialojen ytimeen
Kysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestäKysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestä
Kysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestäKysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestäKysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestäKysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestäKysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestä
-
Kansainvälistyminen
Yrittäjyys
Kysely kulttuuri- ja luovien alojen yritysten kasvusta ja kansainvälistymisestä
Kansainvälistyminen
KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku
KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku
-
Rahoitus
Kestävyys, vastuullisuus
KAUTE-säätiön kevään 2025 yleinen apurahahaku
Rahoitus
Myynti ja hinnoitteluMyynti ja hinnoittelu
Myynti ja hinnoitteluMyynti ja hinnoitteluMyynti ja hinnoitteluMyynti ja hinnoitteluMyynti ja hinnoittelu
-
Markkinointi
Yrittäjyys
Myynti ja hinnoittelu
Markkinointi
Luovan talouden neuvottelukunta Luovan talouden neuvottelukunta
Luovan talouden neuvottelukunta Luovan talouden neuvottelukunta Luovan talouden neuvottelukunta Luovan talouden neuvottelukunta Luovan talouden neuvottelukunta
-
Kasvusopimus
Strategia
Luovan talouden neuvottelukunta
Kasvusopimus
Ajankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluistaAjankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluista
Ajankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluistaAjankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluistaAjankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluistaAjankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluistaAjankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluista
-
Rahoitus
TKI
Ajankohtaista Business Finlandin rahoituspalveluista
Rahoitus
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
-
Musiikki
Kansainvälistyminen
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
Musiikki
Radikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetuRadikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetu
Radikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetuRadikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetuRadikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetuRadikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetuRadikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetu
-
Innovaatiot
TKI
Radikaalisti luovasta osaamisesta Suomen kilpailuetu
Innovaatiot
Luovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitusLuovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitus
Luovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitusLuovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitusLuovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitusLuovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitusLuovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitus
-
Rahoitus
TKI
Luovien alojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kartoitus
Rahoitus
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
Musiikki
Peliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevatPeliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevat
Peliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevatPeliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevatPeliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevatPeliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevatPeliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevat
-
Peliala
Kestävyys, vastuullisuus
Peliala tavoittelee hiilineutraaliutta jo lähitulevaisuudessa – Päästöjen kompensointi ja yhteiskuntavastuu nousevat
Peliala
Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussaLuovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussa
Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussaLuovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussaLuovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussaLuovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussaLuovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussa
-
Rahoitus
Monialaisuus
Luovan ja kulttuurialan innovaatio-osaamisen ESR+-rahoitushaut aukeavat tammikuussa
Rahoitus
Tarinankerronta brändin rakentamisessaTarinankerronta brändin rakentamisessa
Tarinankerronta brändin rakentamisessaTarinankerronta brändin rakentamisessaTarinankerronta brändin rakentamisessaTarinankerronta brändin rakentamisessaTarinankerronta brändin rakentamisessa
-
Elämystalous
Markkinointi
Tarinankerronta brändin rakentamisessa
Elämystalous
Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!
Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!
-
Rahoitus
TKI
Luo uutta bisnestä – luovuutta peliin!
Rahoitus
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
-
Tapahtuma-ala
Elämystalous
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
Tapahtuma-ala
Brändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassaBrändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassa
Brändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassaBrändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassaBrändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassaBrändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassaBrändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassa
7/11/2024
-
7/11/2024
IPR & Lisensointi
Digitalisaatio
Brändin rakentamisen ja lisensoinnin merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassa
IPR & Lisensointi
Yksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioonYksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioon
Yksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioonYksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioonYksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioonYksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioonYksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioon
-
Rahoitus
Yrittäjyys
Yksityinen rahoitus luovien alojen yrityksille – mitä kannattaa ottaa huomioon
Rahoitus
Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.
Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.
-
Digitalisaatio
Tekoälykeskustelu Yle Areenassa. Tekoälyn sietämätön keveys - eettiset kysymykset luovassa prosessissa.
Digitalisaatio
Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.
Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.
22/10/2024
-
22/10/2024
Av-ala
Kansainvälistyminen
Vahvempia yhdessä. Yritysfuusio luovilla aloilla.
Av-ala
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
-
Innovaatiot
Muoti ja tekstiili
“Monen startupin ja luovan alan yrittäjän ongelma on, että pää mehustaa koko ajan lisää ideoita ja siksi myös luovaa pääomaa pitää osata hallita” - Jenni Ahtiaisen vinkit luovien alojen liiketoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen
Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”
Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”
-
Digitalisaatio
Yli 1000 luovan alan toimijaa kiinnostui kasvusta – “Taide ja rahapuhe kuuluvat yhteen”
Muutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloillaMuutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloilla
Muutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloillaMuutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloillaMuutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloillaMuutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloillaMuutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloilla
-
Kestävyys, vastuullisuus
Teatteri
Muutos lähtee pienistä teoista. Panu Sirkiä kehittää kiertotaloutta luovilla aloilla
Kestävyys, vastuullisuus
Preparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity AcceleratorPreparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity Accelerator
Preparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity AcceleratorPreparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity AcceleratorPreparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity AcceleratorPreparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity AcceleratorPreparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity Accelerator
-
Koulutus
Kansainvälistyminen
Preparing for Success: Apply to the EIT Culture & Creativity Accelerator
Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa
Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa
-
Elämystalous
Kestävyys, vastuullisuus
Vastuullisuus elämystaloudessa – kestävää kehitystä ja eettisiä toimintatapoja. Paneelikeskustelu Music x Mediassa
Miika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorinaMiika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorina
Miika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorinaMiika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorinaMiika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorinaMiika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorinaMiika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorina
-
Elämystalous
Miika Lipiäinen aloittaa Tampereen yliopiston uutena elämystalouden työelämäprofessorina
Missiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksilleMissiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille
Missiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksilleMissiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksilleMissiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksilleMissiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksilleMissiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille
-
Kestävyys, vastuullisuus
Kansainvälistyminen
Missiot ovat Business Finlandille uudenlainen toimintatapa: merkittäviä tulevaisuuden markkinamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
-
Tapahtuma-ala
Musiikki
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?
Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?
-
Digitalisaatio
Viekö tekoäly luovien alojen yrittäjien työt?
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskusteluaSuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
SuomiAreenan tärpit – 10 kiinnostavaa keskustelua
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Näin vältät suden­kuopat kasvussa ja kansain­välistymisessä. “Pelkillä tuotteilla ei markkinoilla pärjää – kilpailu tapahtuu brändissä ja arvoissa”.
muoti ja tekstiili
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
-
Kansainvälistyminen
Muoti ja tekstiili
Creative Finlandin webinaarissa avataan muodin menestystarinaa – aiheena kansainvälinen kasvu ja verkostojen rakentaminen muotialalla‍
Kansainvälistyminen
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
-
Elämystalous
Aluekehitys
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
Elämystalous
Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”
Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”
-
Av-ala
Kirjallisuus
Katri Manninen tekee väitöstutkimusta tekoälystä av-käsikirjoituksen kehittelyssä: “Tarjonta tulee räjähtämään, ja massasta erottuminen on elinehto.”
Av-ala
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuudenLikainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Likainen, likaisempi, viherpesu – opettele näiden 10 termin merkitys ja tunnistat aidon vastuullisuuden
Kestävyys, vastuullisuus
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
-
Tapahtuma-ala
Digitalisaatio
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
Tapahtuma-ala
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
-
Kansainvälistyminen
Musiikki
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
Kansainvälistyminen
SHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta HelsingissäSHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta Helsingissä
SHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta HelsingissäSHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta HelsingissäSHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta HelsingissäSHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta HelsingissäSHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta Helsingissä
-
Kansainvälistyminen
Peliala
SHINE! tulee taas – seuraava verkostotapahtuma järjestetään 6. toukokuuta Helsingissä
Kansainvälistyminen
Genelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk NaghianGenelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk Naghian
Genelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk NaghianGenelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk NaghianGenelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk NaghianGenelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk NaghianGenelecillä kestävä kehitys on dna:ssa:  ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk Naghian
-
Muotoilu
Av-ala
Genelecillä kestävä kehitys on dna:ssa: ”Tavastamme tehdä bisnestä on tullut iso kilpailuetu”, kertoo toimitusjohtaja Siamäk Naghian
Kestävyys, vastuullisuus
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen. Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Mistä tunnistaa aidosti vastuullisen muodin? Verkkokauppa Ivalo.com kehitti arviointityökalun vastuullisuuden mittaamiseen.
Muoti ja tekstiili
Aalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsiAalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsi
Aalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsiAalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsiAalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsiAalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsiAalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsi
-
Innovaatiot
Koulutus
Aalto-yliopiston Radical Creatives -dokumentti tunnistaa radikaalin luovuuden voiman muuttaa maailmaa - ja sinun työtäsi
Innovaatiot
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
-
Rahoitus
Innovaatiot
CreaDemo-tuella kasvuun: Sofia Ilmosen modulaarinen vaateinnovaatio vie muunneltavuuden uudelle tasolle
Rahoitus
Business Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeilleBusiness Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeille
Business Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeilleBusiness Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeilleBusiness Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeilleBusiness Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeilleBusiness Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeille
-
Rahoitus
Startup
Business Finland tarjoaa räätälöityä sparrausta voimakasta kansainvälistä kasvua hakeville startupeille
Rahoitus
Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.
Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.
-
Peliala
Kestävyys, vastuullisuus
Mobiilipelit tavoittavat miljardeja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Inklusiivisuus ei ole Roviolle ainoastaan yrityksen arvojen mukaista, se on myös järkevää liiketoimintaa.
peliala
Acon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avullaAcon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avulla
Acon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avullaAcon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avullaAcon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avullaAcon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avullaAcon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avulla
-
Rahoitus
Kansainvälistyminen
Acon-trampoliinit ja Discmania-frisbeegolf ponnistivat USA:n markkinoille Business Finlandin avulla
Rahoitus
Suomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämäänSuomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämään
Suomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämäänSuomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämäänSuomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämäänSuomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämäänSuomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämään
-
Innovaatiot
Strategia
Suomalaiset innovaatiojohtajat perustivat kansainvälisen innovaatioyhteisön Suomen kilpailukykyä edistämään
Innovaatiot
Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.
Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.
-
Muotoilu
Digitalisaatio
Hellonin Niko Reunasen mielestä teknologia, matematiikka ja keinoäly ovat tehokkaita apuvälineitä osoittamaan oikeita ongelmia. Asiakasyritys Mandatumin ekonomit ostivat ajatuksen muotoilun hyödyntämisestä asiakaskokemuksen parantamisessa.
Muotoilu
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
Vaatebrändi lanseerasi malliston ilman ainuttakaan tuotetta – ”Tarvitsemme uusia tapoja kokea ja kuluttaa muotia”
muoti ja tekstiili
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
-
Tapahtuma-ala
Kansainvälistyminen
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
tapahtuma-ala
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
-
Tapahtuma-ala
Rahoitus
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
tapahtuma-ala
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
-
Muoti ja tekstiili
Digitalisaatio
4 + 1 kysymystä Emmyn toimitus­johtajalle, EU-ilmasto­lähettiläs Timo Huhtamäelle: “Elämme nyt kierto­talouden konkreti­soinnin aikakautta, ja firmoille kiertotalouden markkina­­­osuudet ovat jaossa”
Muoti ja tekstiili
Ensimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteenEnsimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteen
Ensimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteenEnsimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteenEnsimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteenEnsimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteenEnsimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteen
-
Digitalisaatio
Ilmiöt
Ensimmäisenä Euroopassa – Suomen metaversumi-ekosysteemi lanseeraa metaversumi-aloitteen
digitalisaatio
Creative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua SuomessaCreative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua Suomessa
Creative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua SuomessaCreative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua SuomessaCreative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua SuomessaCreative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua SuomessaCreative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua Suomessa
-
Rahoitus
Innovaatiot
Creative Business Finland päättyy – Ohjelma kasvatti luovan alan innovaatio­toimintaa ja kiihdytti alan yritysten kasvua Suomessa
rahoitus
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
-
Av-ala
Rahoitus
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
av-ala
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksilleMuotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
-
Muoti ja tekstiili
Yrittäjyys
Muotiteollisuuden trendit vuonna 2024 ja niiden merkitys suomalaisyrityksille
muoti ja tekstiili
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
-
Digitalisaatio
Tapahtuma-ala
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoillaDigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
-
Rahoitus
Muotoilu
DigiDemo- ja CreaDemo-tukien demoavustuksia jaettiin 490 000 euroa, pelit, animaatiot ja vastuullinen muotoilu vahvoilla
Rahoitus
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
-
Muoti ja tekstiili
Tapahtuma-ala
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
rahoitus
Pien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiinPien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiin
Pien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiinPien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiinPien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiinPien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiinPien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiin
-
Kestävyys, vastuullisuus
Tieto ja tutkimukset
Pien­yrittäjän opas - Työkaluja vastuullisuus­työn suunnitteluun ja arviointiin
Kestävyys, vastuullisuus
Tarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinniltaTarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinnilta
Tarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinniltaTarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinniltaTarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinniltaTarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinniltaTarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinnilta
-
Muotoilu
IPR & Lisensointi
Tarinoita aineettomista oikeuksista - PRH:n videot havainnollistavat muotoilun suojaamista kopioinnilta
Muotoilu
OKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurollaOKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurolla
OKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurollaOKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurollaOKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurollaOKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurollaOKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurolla
-
Rahoitus
Tiekartta
OKM tukee kulttuurin ja luovien alojen uudistumista yli 8 miljoonalla eurolla
Rahoitus
Sonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihinSonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihin
Sonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihinSonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihinSonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihinSonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihinSonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihin
-
Monialaisuus
Tieto ja tutkimukset
Sonifikaatio muuttaa tanssijan liikkeen ääneksi - teknologia­innovaatio voi avata uusia sovelluksia taiteeseen, kuntoutukseen ja peleihin
Monialaisuus
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
Musiikki
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
-
IPR & Lisensointi
Av-ala
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
IPR & lisensointi
4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa” 4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa”
4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa” 4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa” 4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa” 4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa” 4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa”
-
Digitalisaatio
Elämystalous
4 + 1 kysymystä futurologi Perttu Pölöselle: “Humanismi ja inhimillisyys ovat tulevaisuudessa kovaa valuuttaa”
Digitalisaatio
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
-
Av-ala
Digitalisaatio
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
Av-ala
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailmanThe Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
-
Muoti ja tekstiili
Peliala
The Fabricant ja suomalainen Cornerstone avaavat digitaalisen muodin virtuaali­maailman
Muoti ja tekstiili
4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille
4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille
-
Koulutus
Digitalisaatio
4 + 1 kysymystä Mimmit koodaa -ohjelman vetäjälle Milja Köpsille
Koulutus
Etsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuetEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet
Etsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuetEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuetEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuetEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuetEtsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet
-
Rahoitus
Yrittäjyys
Etsitkö julkista rahoitusta yrityksen kasvuun, kansain­välistymiseen tai innovaatioihin? Listasimme Business Finlandin yritystuet
rahoitus
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussaLuovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Luovien alojen kiinnostavimmat uudet liiketoiminta­ideat nähtiin kansain­välisessä Creative Business Cup -kilpailussa
Innovaatiot
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
-
Rahoitus
Kestävyys, vastuullisuus
Jo 265 suomalaista yritystä on päässyt hyödyntämään EU:n RRF-rahoitusta “Kestävä kehitys on yhä tärkeämpi kilpailutekijä, ja meillä Suomessa on myös osaamista tällä alueella.“
Rahoitus
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Suomalainen muoti ei lähde kasvuun, ellei alan kaupallisuuteen panosteta - “Hypeä on jatkunut jo 10 vuotta, mutta olemme vieläkin alkutekijöissä”
Muoti ja tekstiili
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
-
Talous ja luvut
Tieto ja tutkimukset
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
talous ja luvut
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaaTaidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
-
Muoti ja tekstiili
Taide
Taidemuoti­brändi Pispalan ja Kiasman yhteistyö­mallisto on osa tamperelais­yrityksen harkittua kasvu­strategiaa
muoti ja tekstiili
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
-
Tiekartta
IPR & Lisensointi
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
IPR & Lisensointi
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
-
Digitalisaatio
Tieto ja tutkimukset
Seuraava menestys­sektori kasvaa nopeasti - Ensimmäinen selvitys Suomen createch­-alasta on julkaistu
dgitalisaatio
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
-
Tiekartta
Monialaisuus
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
tiekartta
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittuCreative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
-
Innovaatiot
Kansainvälistyminen
Creative Business Cup Finland 2023 -finalistit on valittu
yrittäjyys
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidullaSuomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
-
Muoti ja tekstiili
Kestävyys, vastuullisuus
Suomalainen kuitu­startup haluaa korvata 80 % maailman untuva­tuotannosta osmankäämi­kuidulla
Muoti ja tekstiili
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotalouttaDigitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
-
Kestävyys, vastuullisuus
Tieto ja tutkimukset
Digitaalinen tuotepassi lisää tuotetiedon läpinäkyvyyttä ja edistää kiertotaloutta
kestävyys, vastuullisuus
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Tuore selvitys avaa kotimaisen tekstiili- ja muoti­teollisuuden asemaa ja mahdollisuuksia kansainvälisillä markkinoilla
muoti ja tekstiili
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
-
Markkinointi
Aluekehitys
Saimaan alue on European Region of Gastronomy 2024 – kansainvälisen ruokamatkailu­järjestön raadilla perusteena alueen kestävä elämäntapa ja kulttuuri
Markkinointi
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmastaDigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
-
Av-ala
Rahoitus
DigiDemo­-tuella kasvuun: Virtuaalilasit silmille, nyt aistitaan maailmaa koiran näkökulmasta
Av-ala
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessäMetsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
-
Muoti ja tekstiili
Innovaatiot
Metsä Springin Niklas von Weymarn toivoo luovilta aloilta aktiivisempaa otetta suomalaisten kuituinno­vaatioiden hyödyntä­misessä
muoti ja tekstiili
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
-
Rahoitus
Monialaisuus
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Rahoitus
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmallaStrategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
-
Muoti ja tekstiili
Kansainvälistyminen
Strategisesti valitut yhteistyö­kumppanit vauhdittavat myyntiä maailmalla
muoti ja tekstiili
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
-
Tapahtuma-ala
Strategia
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
tapahtuma-ala
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
-
Yrittäjyys
Strategia
Miten yrityksen hallitus kootaan? "Kansainvälistyvässä yhtiössä markkinatuntemus pitää saada hallitukseen mukaan"
yrittäjyys
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
-
Peliala
Monialaisuus
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
peliala
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.