Kauppa- ja teknillisten tieteiden tutkimuksen yleinen apurahahaku on auki 2.–31.1.2025. Haussa tuetaan kauppa- ja teknillisten tieteiden tutkimusta, opetusta ja opiskelua. Tukea jaetaan myös tekstiilialan uudistumiselle.
KAUTE-säätiön apurahoja voivat hakea väitöskirjatutkijat sekä uransa alkuvaiheessa olevat postdoc-tutkijat. Tukemalla kunnianhimoista tutkimusta säätiö pyrkii auttamaan suomalaista yhteiskuntaa ja yrityksiä uudistumaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
KAUTE-säätiön vuosien 2024–26 toimintaa ohjaavat kolme teemaa: digitalisaatio kehityksen tukena, kestävyyssiirtymän vauhdittaminen sekä monimuotoinen ja oikeudenmukainen tulevaisuus. Teemat eivät ole poissulkevia, ja hakuun voi osallistua, vaikka tutkimus ei liittyisi suoraan näihin teemoihin.
Tukea tekstiilialan uudistumiselle
Muutamat KAUTE-säätiön kuuluvat erikoisrahastot myöntävät apurahoja kohdennetusti tietyille tutkimusaloille. Laura ja Aarne Karjalaisen erikoisrahasto myöntää apurahoja erityisesti tutkimukseen, joka tukee tekstiilialan uudistumista ja sen toimintaedellytysten ja ympäristövaikutusten suotuisaa kehittymistä.
Rahasto tukee edelleen teknillistä ja kaupallista opiskelua sekä opetus- ja tutkimustoimintaa Suomessa. Jatkossa kuitenkin etusijalle asetetaan sellaiset kohteet, jotka tukevat tekstiilialan uudistumista ja sen toimintaedellytysten ja ympäristövaikutusten suotuisaa kehitystä.
Lue lisää KAUTE-säätiön apurahahausta.
Lue lisää Laura ja Aarne Karjalaisen erikoisrahastosta.