Lauri “Laxa” Peltonen – Taiteen monitaituri kertoo breikkaamisesta sekä taiteen tekemisen universaalista soveltamisesta muihin elämän osa-alueisiin

LITTEROINTITYÖ / VALKEA VASA OY

Lauri ”Laxa” Peltonen

Tämä on Creative Finlandin ”Mitä kuuluu”-podcast, jossa kyselemme kuulumisia luovilta aloilta tässä maailman ajassa. Tervetuloa mukaan!

Essi: Mitä kuuluu taiteen monitaituri Lauri ”Laxa” Peltonen?

Lauri: No mitäs, jos nyt raotan omaa kuuloketta ja mietin mitä tähän kuuluu, niin tollast pientä huminaa kuuluu. Muuten elämään kuuluu ihan silleen, ett täs nyt yritetään pysyä jotenki pää veden pinnalla niin sanotusti. Moniin taiteilijakollegoihin nähden mulla kävi sillä tavalla onnekkaasti, ett mul on edelleen jonkunlaist päivätyötä, mitä mä teen. Opettamisen parissa. Mutta kyllähän tässä keikat on aikalailla menny ja silleen, mutta proggiksia yritetään pitää käynnissä siellä pinnan alla, salaa kaikilta. Vähän laittaa sieltä jotain pilkahduksia tonne someen ja sillä tavalla asiat siellä tapahtuu ja kehittyy. Eihän tää helppoo aikaa oo ja on silleen aika monille, niin ku sanoin, kollegoille aika vaikeeta aikaa. Menny isompiakin levy-yhtiöitä ja muita menny ihmisiltä alta. Vähän sellanen, että ois aika kiva jos tästä koronatilanteesta pääsis pois ja pääsis huolettomampaan olemiseen.

Päivätyönäni teen tällasta opetustyötä. Eli meillä on sellanen hanke kuin Break the Fight , joka toimii Itä-Helsingissä tällä hetkellä useammis kouluissa ja nuorisotaloilla. Opetetaan hiphop-kulttuurin eri elementtejä ja pyritään sillä ennaltaehkäseen koulukiusaamista ja antaa lapsille harrastusmahollisuuksia ilmaseks. Hiphop-kulttuurin sisältämiä keinoja osallistavasti viedään nuorille. Itse toimin sielä breikin opettajana ja myöskin tehdään sellast kummitoimintaa kouluilla, jossa pyritään sitte olemaan siellä vaikka pitkillä välitunneilla ja oppilaiden kanssa keksii yhdessä kaikkee tekemistä, mikä voi liittyy hiphop-kulttuurin elementteihin, mun tapaukses breikkaamiseen tai räppäämiseen tai muuhun tällaseen, mutta toki kaikkee muutaki.

Tosiaan olen ammattitanssija ja myöski muusikko. Kitara on mun pääinstrumentti. Kitarasyntesisaattori muun muassa on sellanen, mitä käytän paljon näissä tanssia ja musiikkii yhdistävissä projekteissa. Mun keskeinen oma projekti on Oneiros Resort, joka on lähinnä kaikkea mahdollisia taiteen keinoja yhdistelevä projekti. Mutta tällä hetkellä hyvin paljon vois puhua tanssitaidetta ja musiikkia, paljon improvisaatiota yhdistävä projekti. Me tehtiin Oneiros Resortin kanssa just ennen ensimmäistä koronalockdownia ensimmäinen ilta, joka me järjestettiin kokonaan itse. Oltiin vastuussa siit kokonaan, ettei oltu osana jotain muuta tapahtumaa. Sillä meiningillä, että myydään ovella lippuja. Pidettiin Loukossa se, vedettiin täyteen se paikka. Oli todella hieno keikka! Samoihin aikoihin tein siinä yhen oopperan tanssijana ja koreografina, sellanen kuin Mare ja hänen poikansa.

Sitten yhtäkkiä meni kaikki kiinni ja tässä nyt sitä sitten ollaan. Omasta breikin opettamisesta joskus sanon puolileikilläni näin, että se breikki on se tekosyy kutsua ihmiset sinne paikalle. Mutta se mitä sen kautta pyritään saamaan aikaan, on vielä joku ylimääränen asia. Mitä se on? Kaikki se, mitä me siellä treenataan ja tehdään, on sovellettavissa elämän eri tilanteisiin työkaluina ja asioina. Pelkästään ton lajin kautta, sanotaan vaikka battlekulttuurin, siis kilpailukulttuurin, kautta oppii kurinalaisuutta, itsehillintää, pitään hauskaa ja oppii oleen muiden ihmisten kanssa. Myöskin kaikki ryhmätoiminta on sellasta, missä tosi paljon tutkitaan yhdessä sitä, että mitä se ylipäätänsä on, että me ollaan ryhmiä ja ollaan yhdessä. Tavallaan tukien sitä, että ihmiset on toisaalta yksilöitä. Breikki vaikka on tosi yksilölaji, toki on crewit ja näin, mutta breikkarit erottuu yleensä aina vahvasti omalla tyylillä, joka eroaa jollain tavalla muista. Millä tavalla se sellanen yksilöllisyys tukee myös sitä yhteisöä, se yhteisö tukee sitä yksilöä. Se kokonaisuus saa sellasen ponnahdusalustan siitä.

Kun battleihin ja esiintymiseen ylipäänsä monet mun oppilaat on päässy esiintymään näitten juttujen kautta ja kolme nuorta oli mukana meijän yhes lavateoksessakin. Mitä taitoja siitä saa? Esiintymiseen liittyvät taidothan on ihan, esimerkiksi jännityksen hallinta ja huomionjakaminen eri osiin, että mitä tapahtuu ja miten mä reagoin siihen, mitä tapahtuu ja mitä tapahtuu seuraavaks ja kaikkee tällasta. Mitä mun kädet tekee, mitä mun jalat tekee – kaikki tää. Totta kai tollaset taidot liittyy kaiken maailman muihin asioihin. Sieltä lähtee rönsyilemään kaikki tilanteet elämässä, missä vaikka pitää jollain tavalla sietää painetta tai mitä ikinä. Tällanenkin tarkkaavaisuus ja tällanen on äärimmäisen hyödyllistä elämässä muutenkin. Esimerkiksi elämää ei vaan kulje ohi ilman että mä huomaan sitä.

Tässä mielessä kaikki, mitä mä teen taiteessa, vaikka kitaran tai tanssin kanssa tai piirtämällä tai maalaamalla tai mitä tahansa, niin kaikki se on yhteydessä muihin elämän osa-alueisiin. Toki treenaaminen on äärimmäisen iso osa siitä. Breikki on vaik laji mitä pitää treenata ja ihmiset oppii toimimaan yhteisönä silloin kun ne treenaa, koska seki on tärkee tilanne, missä pitää kannustaa toisia kehittymään. Saa kannustusta omaan kehittymiseen ja kaikki tää millä tavalla jeesata toisia, millä tavalla toiset jeesaa sua siinä miten sä kehität eteenpäin sitä sun omaa tekemistä - nää kaikki on tosi tosi tosi tärkeitä juttuja.

Mä kehitän suhdetta omaan elämään ja omaan itseeni sitä kautta, että käytän noita työkaluja, vaikka kitara tai breikki. Sen vois ilmasta tossakin mielessä, että se toisaalta liittyy kaikkeen ja toisaalta se on sitä suhteen rakentamista kaikkeen mitä mahdollista meil on. Tavallaan tää yksilön ja ryhmän suhde on koko meidän yhteiskunnassa ja koko ihmisyhteisössä ylipäätänsä täysin universaali asia, mikä on tavallaan tosi iso haaste ja vaatii meiltä tosi paljon. Mutta se on se yks pieni pala siihen kokonaisuuteen, että mulla on breikkisaifferi, joka toimii tai mulla on joku tapahtuma, jossa on hyvä meininki tai mulla on tunti, jossa ihmiset yhdessä oppii ja näin.

Oneiros Resort, eli tää mun taideprosessiprojekti. Tällä hetkel työstetään tosi paljon vähän kaikenlaista. Nyt ku on tullu esiintymiskielto, että voisitteko kiitos taiteilijat olla tekemättä taidetta nyt niin että muut on paikalla, niin me ollaan vähän niinku lähetty miettimään taide-elokuva puolta, kokeellista videotaidetta. Oon ite jonku verran puuhastellu muun muassa VHS-formaatin ja C-kasetti-formaatin kans kaikkee kokeellisempaa ja loufia ja kaikkee tällasta.

Oneiros Resort on mun elämäntyönprojekti. Nyt puhuttiin siitä, että järjestettäis metsälive. Otettas kamerat mukaan ja mentäs metsään tekeen keikka. Kuvataan se kerta nyt ei saa esiintyä ihmisille. Sitten ainaki voidaan esiintyä puille ja eläimille. Tosiaan mitä puhuin tosta kollektiivisesta effortist tavallaan jos lähtee puhumaan siitä, että ihmiskunta yhdessä pyrkis onnistumaan jossakin asiassa. Meillä on aika paljon sellasii huutavii, tärkeitä asioita, mihin pitäs löytää ratkaisuja, missä me tarvittas jonkunlaista kehitystä parempaan suuntaan. Sit tulee se kysymys taiteiljiana, että onks taiteella ensinnäki joku rooli täs koko hommassa. Jossain vaiheessa se saattaa ehkä tulla vastaan, että se on itse asiassa ihan älyttömän suuri se rooli, mutta siitä ei vaan hirveesti puhuta. Kyllähän taiteen merkityksestä puhutaan ja osallistavasta taiteesta puhutaan paljon ja näin, mutta täs tilanteessa aika hyvin tulee se esille, että nää meijän taiteen alasajo täs koronatilanteessa, tässähän se tulee esille kuin elämästä tulee vähän vaikeeta, ihmiset hakee apua taiteesta. Ne ei ehkä ota yhteyttä siihen lähimpään politiikkoon vaan alkaa kuuntelemaan musiikkia tai jotain tällasta. Sit tulee vastaan se, että olen taiteilija ja työskentelen musiikin ja tanssin parissa, niin mitä mä voin tehdä, että tää kaikki jollain tavalla lähtis kääntyy vähän parempaan suuntaan? Ja se taiteilijan oma henkilökohtainen agenda ei välttämättä ole silti se kaikista tärkein. Sillä hetkellä mun mielestä alkaa tapahtua jotain, mikä alkaa olla jotenkin universaalia ja vaikuttaa asioihin ja kaikkee. Täs tulee se tosi tosi tärkee kysymys siitä, että kun tulee se tilanne, että me meinataan vaipua epätoivoon ja tuntuu siltä, että mitään toivoa ei ole, niin se on tavallaan näissä tilanteissa just missä jotain tosi tosi oleellista esittäytyy ja meijän ydin jollain tavalla näyttäytyy meille sillon; mitä meillä on, minkälaiset työkalut meillä on selvitä täst tilanteesta. Ja taiteiteilijoille oma viesti, kaikille kollegoille ja kaikille ihmisille se on tietysti se, että sen luovan impulssin pariin kannattaa palata ja sitä ei kannata hylätä vaikka meinaa vaipua epätoivoon. Se on vähän niinku kolikko, jolla on kaks puolta. Toinen on epätoivo ja toinen on toivo. Mutta se kolikko on se sama kolikko. Jos sulla on se epätoivo, sillon sulla on se toivo siellä. Jos tulee oikeasti toivoton tilanne, sit se voi olla, että se kolikko on kateissa. Nyt tuntuis siltä, että sitä epätoivoa on, millä tavalla me käännetään se tilanne sellaseksi, että sieltä löytys se toivon kipinä.

Essi: Kiitos haastattelusta.

Lauri: Kiitos, että sain olla haastateltavana.

Joo, tässä ollaan mun kolmen oppilaan kanssa. Tässä on paikalla Axu, Keiko ja Ehan. Meillä olis myös paikalla Noel, mutta hän ei oo nyt täälä. Hän on ollut myös alusta asti, sieltä 12 kerran prosessista asti, breikkitunneilla.

Axu, sä oot alottanu 12 kerran siin breikkikouluprosessissa tän.

Axu: Joo.

Lauri: Sit oot jatkanu tätä tän jälkeen. Mikä sut sai jatkaan tätä sillon?

Axu: Breikkiliikkeet kiinnosti ja kaikki esittäminen. Eri tapahtumissa ne sai kiinnostuksen kohteen.

Lauri: Nice. Mites Keiko ja Ehan, te olitte siinä kouluprosessissa eri lajeista, toinen teist oli graffitissa ja toinen dj/beatbox-pajalla. Mikä sai teijät tuleen mukaan kuitenkin tähän breikkiharrastukseen sen jälkeen?

Keiko: Mä voin alottaa. Itse asiassa kaks ekaa kertaa siellä kouluissa mä olin breikkipajassa, mut sit mä halusin myös olla dj, niin mä sain sen vaihettuu. Mut sitte ku mä huomasin, että esimerkiksi Aksu ja yks toinen meijän kaveri meni breikkiin, niin mäki halusin mennä. Muutenkin se oli ekoil kahel kerralla hauskaa. Muutenki mä tarvitsin sillon jotain fyysist harrastust, koska mulla ei ollu mittään. Se oli vaan hyvä siirtyä.

Lauri: Nice. Mitäs Ehan?

Ehan: Noo tota... määhän valitsin alkuperin breakdancen, mut tota en ollu laittanu niitä numerojärjestykseen, niin sit ne oli laittanu mut graffittiin. Sit sen jälkeen mä vähän olin silleen, että mä en päässy sinne.

Lauri: Eli oli niinku ihan luonnollista, että tulit sitten breikkiin sen jälkeen?

Ehan: Joo. Ja onneks täälä on semmonen vapaa-ajan harrastukset, koska mä yleensä en tee mitään kotona, niin breikki oli hyvä vaihtoehto.

Lauri: Nice. Onks jotain muuta mitä haluaisitte sanoo tähän?

-: Break the Fight on hyvä hanke.

-: Kyllä.

-: Tulkaa Break the Fightiin.

-: Kaikki verot Break the Fightille.

-: Ja hei! Creative Finland, antakaa meille rahaa!

-: Sussa on niin--- (loppu naurunsekaista puhetta, josta vaikea saada selvää)--- bisnesmies; antakaa meille rahaa!

Lauri: Kiitos Axu, Keiko ja Ehan.

-: Aku Ankkana mä vaan... Break the Fight.

(loppumusiikki)