Tekstiili- ja muotialan yritykset, Business Finland, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Suomen Tekstiili & Muoti ry ovat käynnistäneet tekstiili- ja muotialan Kasvusopimuksen valmistelun.
Tekstiili- ja muotialan Kasvusopimustyössä tarkastellaan erityisesti sitä, miten alan brändiperusteista kuluttajaliiketoimintaa voidaan kasvattaa ja kansainvälistää sekä vahvistaa toimialan vientiä. Tavoitteiden määrittelyn lisäksi sovitaan toimenpiteet, joilla tavoitteet saavutetaan.
Kasvusopimus on uusi, jatkuva tapa käydä vuoropuhelua julkisen sektorin ja elinkeinoelämän välillä. Se on myös konkreettinen toimintasuunnitelma, jossa julkinen sektori ja eri toimialojen edustajat määrittelevät yhdessä alan tulevaisuuden kasvu- ja kehitystavoitteet sekä niihin liittyvät keskeiset toimenpiteet. Kasvusopimuksen tavoitteena on käytännön toimin tukea alan yritysten kehittymistä, kasvua ja kansainvälistymistä.
Kasvusopimuksen valmistelutyö perustuu Petteri Orpon hallitusohjelmaan, jonka tavoitteena on kasvuhakuisten, työllistävien ja vientiin tähtäävien yritysten määrän kasvu. Hallitus tähtää sekä teollisuuspoliittisen strategian että luovien alojen kasvustrategian laatimiseen. Tekstiili- ja muotialan kasvusopimus voi osaltaan tukea näiden strategioiden aikaansaamista ja toimeenpanoa.
”Kasvusopimus on tekstiilialan koko arvoketjun, sisältäen myös kierrätyksen ja uudelleenkäytön, yhteinen ponnistus, jolla käynnistetään jatkuva dialogi toimijoiden kesken. Näemme ministeriössä tekstiili- ja muotialan kasvumahdollisuudet”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne.
Kasvusopimusprosessi käynnistettiin elokuun lopussa ja tavoitteena on päättää se vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. Alan yritykset, oppilaitokset ja muut keskeiset sidosryhmät ovat keskeisessä roolissa valmistelussa. Kasvusopimukseen kirjataan yhteisesti sovitut tavoitteet alan liikevaihdon, viennin ja työpaikkojen määrän kasvulle sekä toimenpiteet, joilla näihin tavoitteisiin päästään.
”Suomessa on joukko upeita brändejä, joilla on valtava kasvupotentiaali. Kasvusopimustyön tavoitteena on tunnistaa ne toimenpiteet, jotka luovat pysyvää kilpailuetua kuluttajaliiketoimintaa harjoittaville yrityksille. Vain vahvojen kansainvälisten kuluttajabrändien avulla Suomi voi täysimääräisesti hyödyntää uusien innovaatioiden tarjoamat mahdollisuudet”, sanoo Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund, joka toimii ohjausryhmän puheenjohtajana.
”Tuotteiden suurin arvo syntyy kuluttajalähtöisessä tuotekehityksessä, designissa ja brändinrakennuksessa ja saavuttaa huippunsa kuluttajan ostokokemuksen aikana myynti- ja markkinointivaiheessa. Kaiken perustana on kuitenkin aina korkealaatuinen tuote, joka kestää aikaa ja vetoaa vaativaan ja vastuulliseen kuluttajaan.”
Brändi- ja kuluttajalähtöinen tekstiili- ja muotiala Suomessa 2030 -kasvusopimuksen valmistelun ohjausryhmän jäsenet:
Toimitusjohtaja Petri Alava, Infinited Fiber Company
Ecosystem Manager Leena Arvonen, Business Finland
toimitusjohtaja Elina Björklund, Reima
professori Minna Halme, Aalto-yliopisto
toimitusjohtaja Timo Huhtamäki, Emmy Clothing Company
perustaja, luova johtaa Jonathan Ingberg, By Hinders
sijoittaja, hallitusammattilainen, toimitusjohtaja Petri Kalliokoski
toimitusjohtaja Juha Luhtanen, Luhta Sportswear Company
markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikko, Marimekko
toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski, Suomen Tekstiili & Muoti
Head of Creative Business Finland Kenneth Nyholm, Business Finland
toiminnanjohtaja Jani Niipola, Fashion Finland
toimitusjohtaja Lauri Pyykönen, Pyka
toimitusjohtaja Roope Reinola, Vain Fashion Group
neuvotteleva virkamies Petra Tarjanne, työ- ja elinkeinoministeriö
hallituksen puheenjohtaja Risto Voutilainen, Manna Group
”On hienoa, että kasvusopimuksella halutaan nyt paneutua tekstiili- ja muotialan siihen arvoketjun osaan, jossa mietitään lopputuotetta, sen korkeaa jalostusarvoa ja kierrätettävyyttä. Tällä kasvusopimuksella haluamme hyödyntää suomalaisen tekstiili- ja muotialan koko potentiaalin sekä nostaa entisestään alan jalostusarvoa ja vauhdittaa vientiä. Olennaista tässä valmisteluprosessissa on yritysten ääni, koska tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan yritysten näkemystä, kokemusta ja sitoutumista”, toteaa Suomen Tekstiili & Muodin toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.
Työn etenemisestä sekä vaikuttamiskeinoista sisältöön ja tavoitteisiin tiedotetaan sidosryhmille lähiaikoina. Kaikille alan yrityksille ja sidosryhmille tulee mahdollisuus osallistua valmistelutyöhön työpajatyöskentelyn tai vastaavien tilaisuuksien kautta.
Artikkeli on alun perin julkaistu stjm.fi -sivuilla.
Tutustu myös työssä hyödynnettäviin taustaraportteihin:
International growth of Finnish B2C fashion – Bottlenecks and needed action (Business Finland, 2022)
Tekstiili- ja muotialan kasvun paikat (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2022)
Tekstiili- ja muotialan kasvun paikat: Tekniset tekstiilit (STJM, 2022)