Pieni on kaunista – Aki Roukala rakentaa aitoutta ajatuksella

Pieni on kaunista – Aki Roukala rakentaa aitoutta ajatuksella

Kuva: Aki Roukala

Aki Roukala manageroi menestysyhtyettä ja johtaa suosittuja festivaaleja. Menestyskaavan osalta skaalaus kiinnostaa, mutta eri suuntaan kuin yleensä yritetään.

Suomalaisella luovalla alalla on puhuttu paljon liiketoiminnan kehittämisestä eri toimijoita yhdistämällä. Haastattelimme siitä ja paljon muustakin manageria ja tapahtumajärjestäjä Aki Roukalaa, koska hänessä yhdistyy useiden eri alojen onnistumisia – yhdessä tekijässä.

Indie-Suomen ytimessä operoiva Aki Roukala tunnetaan muun muassa Maustetyttöjen managerina, mutta hän on myös kantava voima boutique-tapahtumien kermaan kuuluvissa Festivaali-festivaalissa ja Bättre Folk-festivaalissa.

Roukalan perustama Is This Art! -yhtiö edustaa myös esimerkiksi Litku Klemettiä, Anna Järvistä ja Mikko Joensuuta.

Maustetyttöjen suosiosta Euroopassa on puhuttu paljon ja raportoitu Helsingin Sanomia myöten. Roukala on nähnyt menestyksen alusta asti. Mikä yhtyeessä on eritystä, jolla kasvava suosio vanhalla mantereella saatiin vauhtiin?

"Erityistä on, se että he olivat Kaurismäen elokuvassa", Roukala muistuttaa suosion alkusysäyksestä.

Maustetyttöjen esiintyminen Aki Kaurismäen kiitellyssä Kuolleet lehdet -elokuvassa kuuluvat ensisoinnusta alkaen suomalaiseen elokuvahistoriaan.

Hän vitsailee osaksi, sillä menestyskaavaa suomalaisesta yhtyeestä tai kappaleesta suomalaisessa elokuvassa ei vielä saa. Luokkakokous 3:sta ei päässyt yhtään bändiä Euroopan-kiertueelle.

Ei siis riitä, että biisi on elokuvassa. Paljon parempi ohje on se, että jos ja kun huomion saa – kuten Maustetytöt – on odotukset ylitettävä.

Juuri niin heidän kohdallaan on käynyt.

"Kun kiertueelle pitää loppuunmyytyjen keikkojen takia järjestää isompia saleja ja kaksi buukkaajaa Primaverasta (Barcelonan kuuluisa festivaali) pyytää yhtä aikaa keikalle, jotain on tehty oikein."

Menestyskaavan loppuosa on yksinkertainen.

"Jos taas keikat ei myy, se loppuu siihen."

Oikeiden kumppaneiden valinta

Jos eri taiteenlajien välille rakennetaan kansainvälistä menestystä saavuttavaa yhteistyötä, opetus tässä tapauksessa voisi olla oikeiden ja sopivien kumppanien valinta. Roukala kuvailee, että Maustetytöt ja Aki Kaurismäki ovat hengenheimolaisia monessa.

Vähäeleisyyden ja melankolian mestarillisuuden lisäksi molemmat pakenevat trendejä. Elokuvantekijänä Kaurismäki on tietysti kulkenut omaa polkuaan aina. Maustetytöt ei sovi suomalaiseen kaupalliseen radioon, niinpä se ei siellä soi.

Euroopassa molemmat silti aiheuttavat omanlaistaan hurmosta Pohjois-Saksasta eteläiseen Espanjaan.

Pitää muistaa, että myös onnea tarvitaan.

"Maustetyttöjen menestyksessä on ollut myös tähdet kohdallaan. Kaurismäen kanssa kyseessä on poikkeuksellinen yhtälö."

Kasvulla saa pilattua hyvänkin festivaalin

Kasvua hakevan tapahtuma-alan sisällä Aki Roukala on tehnyt kiinnostavaa työtä festivaaliensa kanssa. Kun häneltä kysyy, missä vaiheessa kasvukäyrää tapahtuma uhkaa menettää aitoutensa, Roukala yllättää.

"Kasvulla saa pilattua hyvänkin festivaalin", hän sanoo.

"Ajattelen, että meidän festivaaliemme osalta olemme oikeastaan skaalanneet niitä mahdollisimman pieniksi."

Hailuodossa järjestettävä Bättre Folk on täydellinen esimerkki edellisestä kommentista. Saaren pinta-alan ja logistiikan asettamat rajat ovat nekin jo pakottaneet Bättre Folkin kasvamaan laadussa, tunnelmassa ja maineessa.

Roukalalla on osuva esimerkki esikuvasta festarilleen – ja sattumalta sekin eri luovalta alalta.

"Olemme pitäneet Bättre Folkin esikuvana Sodankylän elokuvajuhlia. Voidaan sanoa, että sinne mennään muista syistä kuin elokuvia katsomaan", hän analysoi.

"Tietysti elokuvafestivaalille lähtevät ihmiset ovat kiinnostuneet elokuvista ja katsovat niitä Sodiksessa. Mutta ensin tehdään päätös mennä ja sitten katsotaan, mitä elokuvia siellä on. Ihmiset siis menevät sinne tunnelman vuoksi", Roukala tiivistää.

Musiikkifestivaalilla tunnelmaan vaikuttaa moni asia. Bättre Folkin ohjelmistosta vastaava Roukala yhdistää tunnelman ja festivaalivieraat. Artistikattaus on tunnelman raaka-ainetta, mutta yleisö tekee festarin.

"Ohjelmiston mukana syntyy tietty yleisöprofiili, ja yleisö on elintärkeä tunnelman luomisessa", hän linjaa.

Entä mikä monessa mukana olevaa tekijää itseään inspiroi juuri nyt? Roukala vastaa salamana.

"Rauha, maaseutu, Lappi. Kaikki, mikä ei ole kaupunkia", hän nauraa.

Festivaali-festivaali 23.-24. elokuuta Tampereella.

Bättre Folk Hailuodon Marjaniemessä

Aki Roukala toimii myös Lost In Musicin taiteellisena johtajana ja vastaa vuoden 2024 festivaalin taiteellisesta linjasta ja artistikiinnityksistä. Lost In Music, Suomen johtava uuden musiikin showcase-festivaali, järjestetään Tampereella 2. – 4.10.2024.

Nämä saattaisivat kiinnostaa sinua
Thank you! Your submission has been received!
Oops! Something went wrong while submitting the form.
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisujaMusiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Musiikkialan tapahtumat ovat kestävän kasvun suunnannäyttäjiä – Äänitteiden ja sisältöjen digitaalinen kestävyys vaatii ratkaisuja
Musiikki
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
-
Tapahtuma-ala
Elämystalous
”Haluamme toimia suunnannäyttäjinä sille, mitä kaikkea tapahtumatalon kontekstissa voi tehdä” – Tampereen Kulttuurikamari Oy luottaa yhdenvertaisuuteen ja monialaiseen yhteistyöhön
Tapahtuma-ala
SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!
SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!
-
Startup
Musiikki
SHINE! – Yhteistyöllä uusia menestystarinoita. Tule loistamaan!
Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024
Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024
-
Kulttuuri
Musiikki
Vuoden tärkein musiikki-, viihde- ja tapahtuma-alojen kohtaamisen alusta Music x Media ja Lost In Music showcasefestivaali Tampereella 2.- 4.10.2024
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia."Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
-
Tapahtuma-ala
Musiikki
"Olemme kuin pieni kylä" – kuumana käynyt lippukauppa vauhdittaa suomalaista festarisesonkia.
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuriTampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
-
Elämystalous
Aluekehitys
Tampereelle maailman ensimmäinen elämystalouden professuuri
Elämystalous
Tutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössäTutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössä
Tutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössäTutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössäTutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössäTutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössäTutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössä
-
Tieto ja tutkimukset
Musiikki
Tutkimus: Korona-ajan rajoituspolitiikka horjutti oikeusvaltion periaatetta - parannettavaa kulttuurialan osallisuudessa sekä lainsäädännössä
Tieto ja tutkimukset
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiotaGigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
-
Tapahtuma-ala
Digitalisaatio
Gigle: “Pelkkä teknologia ei riitä, tarvitaan systeeminen muutos” – Uusi kansallinen malli vauhdittamaan luovien alojen digitalisaatiota
Tapahtuma-ala
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
-
Kansainvälistyminen
Musiikki
Tallinn Music Week on Suomen musiikkiviennin lähisatama – "Artistin on helppo tulla vetämään ensimmäinen ulkomaankeikka"
Kansainvälistyminen
Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.
Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.
-
Musiikki
Peliala
Oletko kiinnostunut urasta pelimusiikin parissa? Pelimusiikin säveltäjä Salla Hakkola listasi 5 asiaa, jotka on hyvä tietää.
Musiikki
5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?
5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?
-
Tapahtuma-ala
Aluekehitys
5 keinoa, joilla kansainväliset tapahtuma­kaupungit edistävät tapahtuma­teollisuutta. Mitä voimme oppia?
tapahtuma-ala
Kättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestäKättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestä
Kättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestäKättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestäKättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestäKättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestäKättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestä
-
Musiikki
Tapahtuma-ala
Kättä pidempää päättäjille: Kauas kantava kasvu on tiivis yhteenveto musiikkialan yhteiskunnallisesta merkityksestä
Musiikki
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikollaLuova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
-
Tapahtuma-ala
Kansainvälistyminen
Luova talous muissa medioissa: Nämä 3 kiinnostavaa artikkelia luimme tällä viikolla
tapahtuma-ala
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
-
Tapahtuma-ala
Rahoitus
Tapahtumien avulla elinvoima­kilpailun kärkeen – Toisteletko tyhjiä käsitteitä vai rakennatko tulevaisuutta?
tapahtuma-ala
Harpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajatHarpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajat
Harpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajatHarpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajatHarpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajatHarpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajatHarpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajat
-
Peliala
Musiikki
Harpisti Salla Hakkola säveltää palkittua pelimusiikkia, jota kuulevat miljoonat Merge Mansionin ja Clash of Clansin pelaajat
Peliala
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla? Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
-
Av-ala
Rahoitus
Suomalainen tv- ja elokuva-ala luo positiivista maakuvaa ja takoo 1,6 miljardin liikevaihtoa. Loikkaako sisältö-Suomi kasvuun teknologian avulla?
av-ala
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiinTekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
-
Digitalisaatio
Tapahtuma-ala
Tekoälyllä lisäarvoa tapahtuma­tuotantoihin  ja luovan talouden hankkeisiin
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
-
Muoti ja tekstiili
Tapahtuma-ala
Nuorten luovista yhteisöistä syntyy kansainvälistä bisnestä, jonka toimintatapa haastaa perinteiset mallit. Mitä rahoittajien ja kehittäjien olisi hyvä tietää uudenlaisesta tavasta luoda liiketoimintaa luovilla aloilla?
rahoitus
Alan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassaAlan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassa
Alan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassaAlan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassaAlan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassaAlan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassaAlan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassa
-
Peliala
Monialaisuus
Alan Wake 2 -pelille huikeaa kansainvälistä menestystä – Projektin musiikki-, AV- ja peliosaajat mukana SHINE!-tapahtumassa
peliala
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartanElävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Elävän musiikin ala julkaisi oman ilmastotiekartan
Musiikki
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
-
IPR & Lisensointi
Av-ala
Tekoäly luovalla alalla – IP & AI -seminaari 25.10.
IPR & lisensointi
Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023 Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023
Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023 Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023 Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023 Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023 Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023
-
Musiikki
Av-ala
Uusi palvelu av-alan musiikkioikeuksien hankintaan lanseerataan loppuvuodesta 2023
Musiikki
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
-
Av-ala
Digitalisaatio
Burst solmi jätti­sopimuksen Endeavor Groupin kanssa. Mikael Meklin: “Tavoitteemme on olla globaalin viihdealan johtava metaversumi­toimija”
Av-ala
Suomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroaSuomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroa
Suomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroaSuomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroaSuomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroaSuomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroaSuomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroa
-
Musiikki
Tilastot & luvut
Suomen musiikkialan arvo on nyt yli miljardi euroa
Musiikki
Music x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvuaMusic x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvua
Music x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvuaMusic x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvuaMusic x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvuaMusic x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvuaMusic x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvua
-
Musiikki
Av-ala
Music x Median toimitusjohtaja vaihtui - Jani Jalonen rakentamaan luovien alojen kasvua
Musiikki
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdonLuovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
-
Talous ja luvut
Tieto ja tutkimukset
Luovien alojen tilanne­kuva julkaistu – Uusi tutkimus­menetelmä paljastaa miljardi­luokan liikevaihdon
talous ja luvut
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitysKasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
-
Tiekartta
IPR & Lisensointi
Kasvua sisältö­bisnekseen: Musiikin, elokuvan, pelien ja kirjallisuuden lisensointi­­viidakkoon on saatava selkeämpi polku, kertoo selvitys
IPR & Lisensointi
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
-
Tiekartta
Monialaisuus
Uudenlainen yhteys ­– Shine-kumppanuus­tapahtuma toi monistettavien sisältöjen tekijät yhteen
tiekartta
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdostaTilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
-
Tiekartta
Tieto ja tutkimukset
Tilannekuva luovien alojen ja tapahtuma-alan liiketoiminnasta kertoo miljardiluokan liikevaihdosta
tiekartta
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelmaTuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
-
Tieto ja tutkimukset
Rahoitus
Tuore selvitys kertoo, että luovien alojen rahoituksessa on systeeminen ongelma
Tieto ja tutkimukset
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloilleAv-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
-
Kasvusopimus
Tiekartta
Av-alalla pilotoitu kasvusopimus laajenee myös muille luoville aloille
kasvusopimus
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella. Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
-
Rahoitus
Monialaisuus
Kosketa seinää ja ohjaa musiikkisatua – MusicFairyTalesin immersiivinen satuseinä sai alkunsa AVEKin CreMa-tuella.
Rahoitus
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulleSelvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
-
Tapahtuma-ala
Strategia
Selvitys: Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, mikä on este kasvulle
tapahtuma-ala
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
-
Peliala
Monialaisuus
Mitä muut luovat alat voivat oppia peliteolli­suudelta?
peliala
Kaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­fooruminKaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­foorumin
Kaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­fooruminKaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­fooruminKaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­fooruminKaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­fooruminKaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­foorumin
-
Monialaisuus
Digitalisaatio
Kaisa Rönkkö aikoo kehittää Music x Media -tapahtumasta koko luovan talouden tulevaisuus­­foorumin
Monialaisuus
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
-
IPR & Lisensointi
Muotoilu
Lisensoinnin ABC – mitä lisensointi on ja miten sillä hankitaan tuloja?
IPR & lisensointi
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksiMusiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
-
Musiikki
Av-ala
Musiikkiviennin kehittäjä Kaisa Rönkkö Music x Media -tapahtuman toimitusjohtajaksi
musiikki
Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”
Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”
-
Musiikki
Tapahtuma-ala
Flow Festival uskaltaa toimia arvojensa mukaisesti – “Vastuullisuus on kasvattanut liiketoimintaa”
musiikki
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassaUusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
-
Musiikki
Strategia
Uusi musiikkiala.fi-sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
musiikki
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
-
Rahoitus
Kulttuuri
Kenelle kulttuurin koronatuet jaettiin?
rajoitus
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksiBlockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
-
Musiikki
Tapahtuma-ala
Blockfest – hyvistä bileistä Pohjoismaiden suurimmaksi hiphop-festariksi
Musiikki
Työ ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimiiTyö ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimii
Työ ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimiiTyö ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimiiTyö ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimiiTyö ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimiiTyö ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimii
-
Kestävyys, vastuullisuus
Välittäjät
Työ ja taide kuuluvat kaikille - Outsider Art Festival näyttää, kuinka inklusiivinen tuotantomalli toimii
Kestävyys, vastuullisuus
Festivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaanFestivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaan
Festivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaanFestivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaanFestivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaanFestivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaanFestivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaan
-
Musiikki
Tapahtuma-ala
Festivaalijohtaja Sami Rumpunen – Tapahtuma-alan nykytilanne ja miksi Provinssirock on juuri nyt kenties vahvempi kuin koskaan
Musiikki
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssaTaija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
-
Musiikki
Yrittäjyys
Taija Holm – Viihteen PR-ammattilainen kertoo uudesta kirjastaan sekä matkasta Euroviisuihin Blind Channel -bändin kanssa
Musiikki
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisestiAnssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
-
Musiikki
Yrittäjyys
Anssi Kela – Korona-aika muutti muusikon työnteon totaalisesti
Musiikki
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänäMatti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
-
Musiikki
Yrittäjyys
Matti Lappalainen – April Jazzin festivaalijohtaja kertoo, miten 34-vuotiaasta festarista sukeutui digitaalinen tapahtuma koronakevään kirittämänä
Musiikki
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseenMedian, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
-
Strategia
Av-ala
Median, av-sisältöjen, musiikin, kirjallisuuden ja pelien alat kasvuun - TEM kokoaa keinoja luovien alojen kasvun edistämiseen
strategia
Tapahtumateollisuus ry perustettuTapahtumateollisuus ry perustettu
Tapahtumateollisuus ry perustettuTapahtumateollisuus ry perustettuTapahtumateollisuus ry perustettuTapahtumateollisuus ry perustettuTapahtumateollisuus ry perustettu
-
Tapahtuma-ala
Tapahtumateollisuus ry perustettu
Tapahtumateollisuus
Partonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolestaPartonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolesta
Partonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolestaPartonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolestaPartonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolestaPartonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolestaPartonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolesta
-
Musiikki
Kestävyys, vastuullisuus
Partonesin tuotteet soivat ekologisesti kestävän maailman puolesta
Kestävä kehitys
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuunUusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
-
Musiikki
Kansainvälistyminen
Uusi koulutusohjelma tähtää musiikkialan kasvuun
Musiikki
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.